Vuoden 2024 Parkano Games kilpailtiin ennusteisiin nähden hyvän sään vallitessa, ja kilpailut sujuivat kaiken kaikkiaan varsin mallikkaasti. Kilpailuissa saatiin nähdä hienoja suorituksia niin juoksuissa, hypyissä kuin heitoissakin, ja kilpailuja sävytti hyväntuulinen tunnelma. Kilpailuun ilmoittautuneet päätähdet Kuortaneen Kunnon kuulantyöntäjä Emilia Kangas ja Nakkilan Vireen keihäänheittäjä Rebecca Nelimarkka saapuivat paikan päälle kilpailemaan, ja myös Parkanon Urheilijoiden riveistä kilpailussa oli mukana urheilijoita, niin aikuisia (Hannu Jalonen, Kirsi Koro ja Päivi Silomäki) kuin useampia juniori-ikäisiä. Ja todellisen kisatunnelman paikan päälle loihti jälleen kerran Harri Hiitti asiantuntevalla ja karismaattisella juonnollaan ja selostuksellaan.
Osallistujat ja yleisö tekevät kilpailut – lämmin kiitos teille jokaiselle paikan päällä olleelle! Ja toimitsijat mahdollistavat kilpailut – kiitos ja kumarrus teille kaikille, teitte nappityötä hyvällä asenteella! Ensi kesänä Parkano Games kajahtaa jälleen, ja sitä ennen Parkanossa järjestetään ainakin pari isompaa yleisurheilukilpailua sarjakilpailujen lisäksi (Kesäkuun kiskaisut ja kirmaisut, Heinäkuun heitot ja hölkät sekä 16-17-vuotiaiden piiriottelut). Toivottavasti nähdään taas näissä kisoissa!
ParkU kiittää!