ParkU:n yleisurheilujaoston kauden 2022 päätösjuhla järjestettiin Käenkoskella lauantaina 22.10.2022 klo 18:30 alkaen. Puheenjohtaja Kimmo Kyösti kertoi ParkU:n yleisurheilukauden 2022 päällimmäiset kuulumiset ja tunnelmat, ja puolisonsa Sari Kyösti tarjoili päätösjuhlaväelle herkulliset pullakahvit.
Pj Kyösti kertoi yleisurheilua harrastavien määrän Parkanossa jatkaneen vähenemistään, mihin koronalla on varmasti ollut oma vaikutuksensa. Mukana on kuitenkin edelleen toiminnan jatkumisen kannalta riittävä määrä innokkaita ja lahjakkaita nuoria urheilijoita. Talvikaudella kertaviikkoisesti pyörivään yleisurheilukouluun mahtuu lisääkin osallistujia, ja mukaan voi liittyä kesken kaudenkin. Vuoden 2023 Hippo-kisat pyritään järjestämään jo alkukeväästä, jolloin kesän sarjakilpailuihin voi ehtiä mukaan moni uusikin yleisurheilusta innostuva lapsi. Kesäisin useamman kerran viikossa pyörineelle yleisurheilukoululle on suunniteilla jatkoa myös kesäksi 2023. Tulevalla kaudella palataan aiempaan systeemiin kilpailulisenssien hankinnan suhteen, eli ParkU hommaa lisenssit kaikille sarjakilpailuja korkeammalla tasolla kilpailemaan haluaville. Lisäksi ParkU kustantaa edelleen kaikkien kilpailujen ilmoittautumismaksut jäsenilleen. Kesällä 2023 jatketaan matalan kynnyksen tilastokelpoisten kilpailujen järjestämistä Pahkalanniemen kentällä, joihin valitaan lajit ParkU:laisten toiveiden ja vahvuuksien mukaisesti.
Päätösjuhlassa jaettiin palkinnot kesän yleisurheilun sarjakilpailuista (tulokset löytyvät täältä) ja syksyn maastojuoksuista (tulokset löytyvät täältä). Lisäksi palkintojuhlassa huomioitiin lahjakortein A-tulosrajan ylittäneet ja pm-mitaleja saavuttaneet ParkU:n urheilijat. A-tulosrajoja on tällä kaudella rikkonut vain yksi ParkU:lainen, Riki Honkanen, joka on ylittänyt ikäluokkansa A-tulosrajat moukarissa, kiekossa ja kuulassa. Pm-mitaleja ParkU:laisista saavuttivat tänä vuonna Riki Honkanen (kultaa moukarissa, kiekossa ja kuulassa) ja Kalle Kyösti (pronssia kolmiloikassa). Kyöstille yksilölajin pm-mitali oli ensimmäinen laatuaan palkiten monen vuoden ahkeran harjoittelun.
ParkU:n Vuoden Urheilijaksi valittiin 14-vuotias heittolajeja harrastava Riki Honkanen, joka voitti kolmen pm-kultansa lisäksi loppukesän 14-15-vuotiaiden SM-kisoissa Nurmijärvellä hopeaa moukarista ja pronssia kuulasta. Kauden viimeisenä kisaviikonloppunaan Honkanen saavutti moukarissa alueellisen nuorten maajoukkueleirityksen 15-vuotiaiden tulosrajan, ja on lähdössä ensimmäiselle ANMJ-leiritysjaksolleen lokakuun viimeisenä viikonloppuna Eerikkilään. Lisäksi Honkanen osallistuu talvikaudella Varalan yläkoululeiritykseen.
ParkU:n Vuoden Valmentajaksi valittiin heittolajien taitaja Timo Jalonen, joka on valmentanut Honkasta jo vuosien ajan ja aktiivisesti myös koko viime kesäkauden.
ParkU onnittelee vielä lämpimästi kaikkia päätösjuhlassa palkittuja, ja kiittää sydämellisesti kaikkia kauden 2022 läpiviemisen mahdollistaneita seuran uskollisia talkootyöläisiä! Seuran talkootoimareille on tulossa marraskuussa oma kiitosilta Käenkosken saunalla.